Työ- ja loma-ajat
Esi- ja perusopetuksen työ- ja loma-ajat löydät täältä.
Esi- ja perusopetuksen työ- ja loma-ajat löydät täältä.
Äänekoskelta muualle opiskelemaan muuttanut 18–29-vuotias nuori on oikeutettu vuosittaiseen 350 euron opiskelustipendiin, mikäli säilyttää kotikuntanaan Äänekosken. Kevään hakua varten opiskelijan kotikunta on oltava Äänekoski jo ennen vuodenvaihdetta. Hakuaika 8.1.-29.2.2024.
Linkki-joukkoliikenteen kesäliikenne käynnistyy pian. Maanantaina 3.6.2024 tulee voimaan monta joukkoliikenneasiakkaan arkeen vaikuttavaa uudistusta. Muutokset liittyvät Linkin toimialueeseen, linjastoon, linjanumerointeihin, reitteihin, aikatauluihin, maksuvyöhykkeisiin ja lippuhintoihin.
Jyväskylän seudun joukkoliikenteen toimialue muuttui vuoden alussa seitsemän kunnan laajuiseksi. Linkki-tapahtuma järjestetään Äänekoskella Monitoimiaukiolla ti 28.5.2024 klo 13-15.
Karhunlähteen päiväkodilla vietettiin viime viikolla päiväkodin viisikymppisiä ja nykyinen rakennus täyttää 40 vuotta. Koko talon väki ja perheet ovat juhlineet monin tavoin. Henkilökunta kokosi jumppasaliin upean näyttelyn, joka on läpileikkaus päiväkodin eri vuosikymmeniltä 70-luvulta tähän päivään. Esillä on eri aikakausilta tuttuja leluja, kirjoja, lehtileikkeitä ja valokuvia sekä muuta päiväkodin esineistöä. Lapset vanhempineen saivat tutustua näyttelyyn jäätelötarjoilun kera.
Äänekosken kaikilla 1.-9. luokilla on käytössä Hyvää kasvua -niminen hyvinvointitaitojen opetussuunnitelma, jonka tarjoaa rakenteet ja perusteet sille, miten kouluissa voidaan systemaattisesti ja johdonmukaisesti vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia. Samalla voidaan ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Suuri osa hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman materiaaleista on hyödynnettävissä myös varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.
Äänekoskella esiopetuksessa, kaikissa kouluissa ja lukiossa on käytössä Yrittäjyyskasvatuspolku-niminen yrittäjyyskasvatuksen opetussuunnitelma. Harvalla kaupungilla tai kunnalla on erillinen yrittäjyyskasvatusta korostava yrittäjyysopetussuunnitelma, joten Äänekosken kaupunki on yrittäjyyskasvatuksen edelläkävijä Suomessa.
Oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät pulmat pyritään tunnistamaan jo varhaisessa vaiheessa.
Koulukuljetuksissa käytetään ensisijaisesti olemassa olevaa julkista liikennettä. Tarkemmat koulukuljetuksia koskevat tiedot löytyvät kouluasteiden omilta sivuilta.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk) ja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto tarjoavat yhteistyössä avointa korkeakouluopetusta Äänekoskella. Äänekosken kaupunki tukee kuntalaisten opiskelua myöntämällä avoimen korkeakoulun stipendejä. Lisäksi Äänekoskelta muualle opiskelemaan muuttanut 18–29-vuotias nuori on oikeutettu vuosittaiseen 350 euron opiskelustipendiin, mikäli säilyttää kotikuntanaan Äänekosken.